Meillestämme ajatella kriisiä katastrofana. Työpaikan menetys, suhteiden katkeaminen, sairaus, läheisen kuolema — kaikki nämä tuntuvat olevan maailmanloppua. Mutta mitä jos kriisi ei ole loppu, vaan alku? Mitä jos juuri vanhan maailman hajoamishetkellä syntyy uusi minä? Psykologit ja filosofit kutsuvat tätä "emergenssiksi" — uudenlaisten laadujen ilmestyminen, joita ei ennen ollut. Tässä artikkelissa käsittelemme, miten kriisi muuttuu uuden identiteetin kohtakokemukseksi.

Miksi pelkäämme kriisiä

Kriisin pelko on pelko tuntemattomuutta vastaan. Emme tiedä, kuka me olemme ilman työtä, kumppania tai tottumusjärjestystä. Ulkoisten tukipilarien menetys paljastaa sisäisen tyhjyyden. Monet yrittävät tukahduttaa tämän pelon alkoholin, työn tai uusien suhteiden avulla. Mutta kriisin välttäminen ei anna kasvaa. Vain hyväksymällä kriisin olemassaolon voimme aloittaa sen kokemisen. Ensimmäinen askel on lopettaa kutsumaan kriisiä "ongelmaksi" ja kutsua sitä "siirtymiseksi".

Kriisin vaiheet

Kriisi on prosessi. sillä on vaiheita. Aluksi on kiistäminen. "Tätä ei voi olla". Sitten on viha. "Miksi minä?". Sitten on neuvottelu. "Jos teen tämän, kaikki palaa normaaliksi". Sitten on masennus. Ja sitten hyväksyntä. Uuden syntymä alkaa vasta hyväksynnän vaiheessa. Mutta ei voida hypätä yli vaiheita. Ne on elää läpi. Elää ei tarkoita jäädä paikoilleen. Tärkeää on tuntea, mutta ei identifioitua tunteisiin. Kriisi ei ole sinä, vaan se, mitä sinulle tapahtuu.

Kriisi vääristyneen "minän" tuhoutumisena

Kriisin aikana elämme illuusioissa. Uskomme, että olemme suojattuja ja että meidän henkilöllisyytemme on vakaa. Kriisi tuhoaa tämän illuusion. Mutta samalla se tuhoaa myös vääristyneen identiteetin. Emme enää ole "sillä, joka työskentelee tällä yrityksellä" tai "sillä, joka on suhteessa näihin ihmisiin". Meidät jää roolittomiksi. Ja tämä on pelottavaa. Mutta juuri tässä tyhjyydessä alkaa kasvaa todellinen "minä". Se, joka ei riipu ulkoisista attribuuteista. Ne, jotka ovat käyneet läpi kriisin, sanovat: "Minusta tuli minä itse vain, kun menetin kaiken".

Stresin rooli henkilöllisyyden syntymisessä

Kipu ei ole vihollinen. Se on signaali. Se osoittaa, että vanha ei enää toimi. Monet filosofit (Dostojevskiin asti) ovat kirjoittaneet siitä, että kärsimys on koulu. Kärsimys saa meidät kohtaamaan sen, mitä emme voi hallita. Ja tämä nöyryys ei ole heikkous, vaan voima. Se antaa meille mahdollisuuden lopettaa taistelu todellisuutta vastaan ja aloittaa sen vuorovaikutus uusilla ehdoilla. Uuden henkilöllisyyden syntymä on aina kivulias. Mutta kuten lapsi ei voi syntyä ilman takaiskuja, uusi henkilöllisyys ei voi syntyä ilman kriisiä.

Kriisin sisällä olevat resurssit

Kriisissä on resursseja. Ensimmäinen on aika. Kun tottumusjärjestys murtuu, ilmestyy tauko. Voimme katsoa taaksepäin. Voimme kysyä itseltämme: "Kuka olen todella? Mitä haluan?" Toinen on syvyys. Kriisi poistaa pinnalliset kerrokset. Aloamme nähdä sitä, mitä ennen emme huomanneet. Kolmas on vapaus. Kun kaikki murtuu, ei ole mitään menetettävää. Siksi voimme ottaa riskejä. Kriisi antaa mahdollisuuden aloittaa uudelleen — ei nollasta, vaan kokemuksen avulla.

Miten auttaa itseä kriisissä

Ensimmäinen askel on antaa itselleen oikeus heikkouteen. Ei tarvitse olla vahva 24/7. Voimme itkeä, olla vihaisia, pelokkaita. Toinen askel on olla yksin. Jakaa tätä, ketkä eivät arvioi. Kolmas askel on olla kiireettä. Uuden syntymä ei tapahdu viikossa. Neljäs askel on etsiä merkitystä. Vaikka se ei ole näkyvää, sitä voidaan "luoda". Viides askel on huolehtia kehosta. Ruoka, unta, ulkoilua — ne pitävät meidät todellisuudessa. Ja kuudes askel on antaa itselleen olla toisenlaisena. Ei samana kuin ennen kriisiä.

Kriisi pelon rokotuksena

Ne, jotka ovat käyneet läpi kriisin, eivät enää pelkää. Koska he tietävät: he pystyvät kestämään. Kriisi tulee kokemukseksi, joka tekee ihmisen vakaammaksi. Se ei tarkoita, että kriisin jälkeen ei ole kipua. Mutta se tarkoittaa, että ihmisellä on "rokote" pelkoa vastaan. Hän tietää, että vaikka kaikki murtuu, hän pystyy selviytymään ja kasvamaan. Tämä tieto on arvokasta. Se ei anna kirjoista, vaan vain kokemuksesta.

Kriisi ei ole piste. Se on rivi, jonka jälkeen alkaa uusi luku. Tässä voi olla vaikeaa, kipeää, epäselvää. Mutta siinä on yksi asia, jota ei ollut ennen — sinä itse. Ei se, jonka tunnet, vaan se, jonka et vielä tunne. Ja tämä löytäminen on elämässä tapahtuva kaikkein tärkein asia.

Permanent link to this publication: