“Leipämme päivittäinen anna meille tänään”. Tämä lause tunnetaan jokaiselta, joka on kuunnellut rukous “Isä meidän”. Oletteko kuitenkaan koskaan miettinyt sitä? Miksi leipä, miksi päivittäinen, miksi tänään? Näissä viidessä sanassa on koko filosofia, joka on liikuttanut teologien, filologien ja yksinkertaisten uskovien mieliä kahden tuhannen vuoden ajan. Tässä artikkelissa yritämme selvittää, mitä on piilossa pyynnössä leipästä, ja miksi se on edelleen ajankohtainen.

Sana, jota ei voida kääntää

Aloita pääkysymyksestä. Rukouksen kreikankielisessä alkuperäisessä muodossa, joka on kirjoitettu Matteuksen evankeliumissa, käytetään sanaa “эпиусиос” (ἐπιούσιος). Tämä ainutlaatuinen sana. Se ei esiinny missään muussa antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa kuin tässä rukouksessa. Tutkijat kiistelevät edelleen sen merkityksestä. Sana voidaan jakaa kahdeksi osaksi: “эпи” (ylä, yli) ja “усия” (olion, olemus). Tulee “ylösolion” tai “oleellinen”. Se on “quotidianus” -latinalaisessa perinteessä ja “насущный” -slavilaisessa ja venäjän kielissä — “oleellinen”. Se on se, mikä on tarpeen elämälle, päivälle. Mutta on myös muita tulkintoja: jotkut kirkon isät ja opettajat (esimerkiksi Origenes) katsoivat, että kyseessä on henkinen leipä, Jumalan sanan. Ja että “эпиусиос” on leipä, joka on ylemmän kuin tavallinen materiaali. Joten jo käännöksen tasolla kohdataan duality.

Fyysinen leipä: pyyntö kaikkein välttämättömimmästä

Ensimmäinen ja kaikkein ilmeisin kerros on yksinkertaisesti ruoka. Antiikin maailmassa, erityisesti maanviljelijöiden ja köyhien keskuudessa, leipä oli elämän perusta. Siemen, jauho, leipä — se ei ole vain tuote, se on selviytyminen. Jeesus puhuessaan tästä rukouksesta tarkoitti kirjaimellista leipää, joka täytyy paistaa tänään, jotta ei kuole nälkään. Tässä on syvällinen yksinkertaisuus: älä pyydä rikkautta, älä pyydä varastoja vuodeksi, älä pyydä kultaa — pyydä leipää tänään. Se nöyryyttää ylpeyttä. Ihminen, joka pyytää leipää tänään, tunnustaa, että hän ei ole ylivoimainen, että hän riippuu Jumalasta ja maasta. Samalla se on suojelu hankaluuksilta. Jos pyydät vain tänään, et sinä kerää, et petä, et varasta toiselta. Kulttuureissa, joissa nälkä oli jatkuvan seurana, tämä pyyntö kuulostaa avun huudolta.

Henkinen leipä: sana ruokana

Mutta leipä voi olla myös fyysinen. Raamatussa leipä on myös metafora opetuksesta, ilmestyksestä, iankaikkisesta elämästä. Evankeliumissa Johanneksen mukaan Jeesus sanoo: “Minä olen elämän leipä” (Joh. 6:35). Ja toisessa paikassa: “Ihminen ei elä pelkästään leipällä, vaan jokaisella sanalla, joka tulee Jumalan suustaan” (Matt. 4:4). Siksi monet tulkitsijat ymmärtävät “leipä päivittäinen” Jumalan sanan, jota tarvitsemme joka päivä. Kuten syömme leipää ruumiimme ylläpitämiseksi, niin meidän täytyy lukea Raamattua, rukoilla, miettiä — sielun ylläpitämiseksi. Jos emme ruokkia sielua, se nälkää, kuten ruumis ilman ruokaa. Henkinen ruoka ei ole vähemmän tarpeellinen kuin fyysinen. Ja sekin täytyy olla “tänään” — ei eilen, ei huomenna. Menneen ilmestyksen ei riitä tämänhetkiseen tyhjyyteen. Jokaiselle päivälle tarvitaan uusi totuuden palanen.

Eukaristinen merkitys: leipä sakramenttina

Kristityille leipä ei ole vain leipä. Se on Kristuksen ruumis, joka annetaan eukaristian sakramentissa. Varhaisessa kirkossa “Isä meidän”-rukous luettiin eukaristian yhteydessä. Silloin “leipä päivittäinen” ymmärrettiin eukaristian leivänä, joka ruokkii uskovaa sakramentissa. Tämä on Jumalan valtakunnan leipä, joka annetaan meille tänään tulevaisuuden varmana. Tässä merkityksessä pyyntö “anna meille tänään” tulee pyyntöksi, että voimme jo nyt koskettaa ikuisuutta, saada anteeksi ja saada voimaa tänään. Ilman tätä henkistä leipää heikkeneemme, kuten ilman fyysistä leipää.

Tänään, ei huomenna: luottamus ja huoli

Avain sana tässä on “tänään”. Miksi ei “viikoksi”? Jeesus opettaa meille tarkoituksellisesti, että emme huolestu huomisesta päivästä. “Älkää huolestuko huomisesta päivästä, koska huomisen päivä huolehtii omastaan” (Matt. 6:34). Jokaisella päivällä on oma huolensa. Tämä on kutsumus luottamukseen — ei huolimattomuuteen, vaan uskoon, että Jumala huolehtii meistä huomenna, jos huolehdimme Hänen tahdostaan tänään. Maailmassa, jossa meitä totutetaan suunnittelemaan, keräämään, vakuuttamaan, tämä kuulostaa lähes haasteelta. Mutta tässä ei ole kieltäminen järkevää suunnittelua. Tämä on sisäinen asetus: elän nykyhetkessä, en ole parantunut huolenaiheesta tulevaisuudesta. Pyydän Jumalalta sitä, mitä minulle tarvitaan tässä ja nyt, ja uskon, että hän antaa.

“Me” sen sijaan “minä”: sosiaalinen mittakaava

Huomaa: ei “minä”, vaan “me”. Tämä ei ole egoistinen pyyntö. Pyydettäessä leipää itselleen, pyydät automaattisesti sitä kaikille, jotka nälkäävät sinua lähellä. Yhteiskunnassa, jossa jokainen on omassa asiassaan, tämä muotoilu murtaa egoismin. Leipä, jota pyydämme, täytyy jakaa. Ja jos sinulla on ylijäämää, et sinulla ole oikeutta jättää sitä itsellesi, kun joku pyytää sitä samaa. Tämä on radikaali idea sosiaalisen oikeudenmukaisuudesta, joka on vaikea soveltaa käytännössä. Mutta se on rakennettu rukouksen rakenteeseen.

Mitä tämä tarkoittaa meille tänään

Maailmassa, jossa sana “leipä” ei enää liity monille meistä nälkään, tämä pyyntö saa uusia merkityksiä. Tämä on siitä, mitä todella tarvitaan elämään — ei vain ruoka, mutta myös rakkaus, merkitys, anteeksiannousu, rehellisyys. Voimme pyytää “leipää” työstä, terveydestä, perheen rauhasta. Tärkeintä ei ole pyytää sitä, mikä ei ole tarpeen. Älkää pyydä liikaa mukavuutta, riistoa, vallan. Älkää pyydä sitä, ilman mitä emme voi olla täydellisiä ihmisiä. Ja tehdä tämä luottamuksesta, ei huomisesta. Tämä on vaikeaa. Mutta ehkä juuri tässä vaikeudessa on syvyyttä.

Permanent link to this publication: